Google
 
Web Kauneusleikkaus.com
 Kauneusleikkaus Valikoidut kauneusleikkaus-aiheiset linkit  


 

nainen

Kauneusleikkaukset eri muodoissaan aina olleet suosittuja. Tekniikan kehittyssa ihmiset ovat hyödyntäneet tekniikan tarjoamia uusi mahdollisuuksia. Nykyään yleisimpiä kauneuskirurgisia toimenpiteitä ovat mm. rasvaimu, hiustensiirto, kasvojen kohotus, rintojen kohotus, ryppyjen siloitus ja luomien korjaus.

Suomessa tehdään vuosittain yli 6000 kauneusleikkausta. Noin 10 prosenttia kauneusleikkauksissa kävijöistä on miehiä. Muualla maailmassa leikkaukset ovat yleisempiä. Esimerkiksi Britanniassa tehdään vuosittain pelkkiä rintojen suurennusleikkauksia yli 26000. Kauneusleikkauksista valtaosa, noin 90%, tehdään naisille. Miesten osuus asiakkaista on kuitenkin nousussa.

Yksityiset kauneuskirurgiaa harjoittavat sairaalat tekevät kirurgiaa usein esteettisitä syistä, kun taas julkisissa sairaaloissa tehdään plastiikkakirurgiaa lääketieteellisin perustein, eli korjataan sairauksien aiheuttamia vaurioita ulkonäössä. Kauneusleikkausten lisäksi on myös tarjolla erilaisia veitsettömiä esteettisiä hoitoja kuten botuliinipistokset ja kasvojen laserkäsittely, joilla pyritään peittämään ikääntymisen merkkejä.

Laihdutusleikkaus on yhä yleistyvä toimenpide, joka tehdään useimmiten sairaaloisesti liikalihaville. Laihdutusleikkaus on heille yleensä ainoa keino laihtua pysyvästi. Leikkaukset vähentävät merkittävästi lihavuuteen liittyviä sairauksia.

Hiussiirto on nykyään toimenpide, joka on mahdollista tehdä paikallispuudutuksessa muutamassa tunnissa. Tätä vaihtoehtoa kannattaa harkita, jos hiustenlähtö häiritsee. Lyhyestä toimenpideajasta huolimatta työvaiheita on useita, mm. hiussiirteiden leikkaaminen ja käsittely, veressä olevan kasvutekijän käyttö, siirteiden asettelutekniikka ja hiuspohjan muodon suunnittelu. Toimenpiteiden määrästä johtuen hiustensiirto maksaa suhteessa siihen käytettyyn aikaan melko paljon.

Plastiikkakirurgit toimivat valvonnan alaisena. Suomessa toimii Terveydenhuollon oikeusturvakeskus TEO, jonka tehtävänä on valvomalla terveydenhuollon ammattihenkilöitä osaltaan ylläpitää ja edistää potilasturvallisuutta, sekä huolehtia kansalaisille annettavien terveyspalvelujen laadusta.

Kauneusleikkaustietoa

  Kauneusleikkaus/Yrityksiä  

  Kauneusleikkaus/Yrityksiä  

Hampaiden valkaisu

© Copyright Kauneusleikkaus.com | Tallenna tämä sivu kirjanmerkkeihisi | Palaute

JAA |